Matti Helin

Loppuvuosi 2026 on pyhitetty planeetoille. Ulkoplaneetoista kaikki Marsia lukuun ottamatta ovat oppositiossa. Jokainen niistä on lisäksi mukavan korkealla, joten Suomesta käsin niiden yksityiskohdat alkavat erottua hienosti. Näistä syistä kannattaakin viimeistään nyt kaivaa kaukoputket varaston perukoilta ja suunnata ne kohti aurinkokuntamme ulompia naapureita.

Muistan ikuisesti, kun kohdistin kaukoputken ensimmäistä kertaa kohti Jupiteria. Oli kesä 1994. Olin katsonut Tähdet-vuosikirjasta, että planeetta löytyisi matalalta etelätaivaalta. Odotin yön saapumista. Kun kesyön lempeä hämäryys saapui, otin uunituoreen 30×50-millisen kaukoputken kainalooni  ja nousin pyörän selkään .

Pomarkun kylä oli hiljainen. Pyöräillessäni erään kadun ohi huomasin, että sen yllä loisti kirkas tähti. Tuon on oltava Jupiter, päättelin.

Pysähdyin ja otin kaukoputken pois kantolaukustaan. Kaukoputkessani ei ollut jalustaa, joten asettelin sen polkupyörän tarakalle, suuntasin kohti kirkasta pistettä ja tarkensin.

Seuraava hetki on pysynyt muistissani täydellisesti. Kaukoputkessa näkyi pala vaaleansinistä taivasta ja planeetta. Se ei ollut piste, vaan selvä kiekko. Minä näen ihan oikeasti vieraan taivaankappaleen pinnan! Ja nuo pisteet molemmilla puolilla Jupiteria – niiden on oltava planeettaa kiertäviä kuita!

Se tunne oli jotain ylimaallista. Ihmetys, riemu, ripaus hämmennystä ja kenties jopa pelkoa. Joka tapauksessa tuo hetki oli uskomattoman upea!

Tänä syksynä onkin oiva hetki suunnata kaukoputki kohti Jupiteria tai Saturnusta ja näyttää se jollekin, joka ei ole planeettoja kaukoputkella koskaan katsonut. Tuo hetki voi toivottavasti olla hänelle mullistava.